Lundia nykyajan mittakaluste

Lundia-hyllyjärjestelmä kehitettiin alun perin 1940-luvulla, aikana, jolloin oli tavallista teettää kalusteita puusepällä mittojen mukaan. Uusi tulokas oli merkittävä keksintö, sillä siinä yhdistyivät useat vakio- ja mittakalusteen vahvuudet ennen näkemättömään muunneltavuuteen ja kokonaistaloudellisuuteen. Tuotteen erinomainen perusajatus on tehnyt siitä arvostetun, ajattoman klassikon, joka täyttää yhä useamman asiakkaamme niin esteettiset kuin tilankäytöllisetkin toiveet.

Lundia-hyllyn edut ja vahvuudet
Vahvuuksia on useita. Keskeisin niistä on itse mitoitus- ja liitosjärjestelmä: leveyksiä, korkeuksia ja syvyyksiä on runsaasti, ja eri komponenteista voidaan helposti koota lähes tilaan kuin tilaan sopiva kokonaisuus. Lisäksi Lundia-hylly on valmistusmateriaalista ja rakenteesta johtuen poikkeuksellisen luja ja kantava; hylly kantaa turvallisesti suurenkin kuorman. Hylly on helppo koota - ja purkaa, esimerkiksi muuton yhteydessä - selkeistä ja vahvoista komponenteista. Toisaalta Lundia Oy:llä on myös pätevä asennuspalvelu. Yhtenä monista vahvuuksista on syytä mainita myös kokonaisedullisuus, sillä tuote hyödyntää tilan optimaalisesti ja lisäksi sitä pystyy ajan mittaan täydentämään tarpeiden muuttuessa. Eikä unohtaa tietenkään sovi korkeaa laatua, jonka takaavat erittäin korkealaatuinen raaka-aine, oksaton (tai vähäoksainen, komponentista riippuen) mänty sekä laadukas suomalainen puusepäntyö.

Lundia-hylly kehittyy jatkuvasti
Lähtökohtana on perusjärjestelmän eli mitoituksen sekä tikkaiden (pystykomponenttien) ja hyllytasojen ja niiden liitoksen pysyminen muuttumattomina vuosikymmenestä toiseen. Myös esimerkiksi eri ovi- ja laatikkomallit ovat yleisesti ottaen hyvin pitkäikäisiä. Pyrkimyksemme on kuitenkin esitellä vuosittain joitakin uusia osia, mm. ovi- ja laatikkomalleja. Näillä voidaan erilaisten hyllykokoonpanojen ilmettä varioida hyvinkin paljon. Tästä löytyy runsaasti esimerkkejä kuvastostamme.

”Miten ideoin juuri minun kotiini sopivan Lundia-kalusteen?”
Tämä on hyvä kysymys, johon meillä on vastaukset valmiina. Myymälöidemme sisustusmyyjät nimittäin työskentelevät juuri tällaisten kysymysten parissa päivittäin. Riittää, kun tuot mitat myymäläämme ja pyydät myyjäämme tekemään ehdotuksen. Hän esittää muutaman kysymyksen ja piirtää suunnitteluohjelmallamme tilaasi sopivan ehdotuksen odottaessasi tai pienellä viiveellä, jolloin suunnitelmaehdotus toimitetaan esimerkiksi sähköpostitse. Tätä ehdotusta on helppo muokata joko heti tai myöhemmin. Hyödynnä ihmeessä maksutonta suunnittelupalveluamme! Lisäksi kuvastomme sisältää suuren määrän mallikokoonpanoja, joita voidaan muokata juuri tarpeisiisi sopivaksi. Lundia-kokonaisuuksien ideointi on helppoa ja selkeätä, ja osallistumme siihen mielellämme. Halutessasi teemme sen puolestasi.

Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme ja palveluihimme Lundia-myymälään!


Jori Keckman
Lundia Oy:n toimitusjohtaja